Asiakaspalautteet

Sini on innokas opiskelemaan uusia asioita ja aina valmiina kokeilemaan erilaisia tekniikoita asiakkaan parhaaksi. Hänen vahva osaamisensa täydentyy uusien koulutusten myötä vuosittain.

Tuulia Luomala

Fysioterapeutti/Kouluttaja
www.hakkarinhelmi.com

Sini toimii erinomaisena sparrailu kaverina tilanteissa, kun haluaa omaa osaamistaan haastaa. Sinillä on tapa katsoa asioita myös laatikon ulkopuolelta ja haastaa ajattelemaan asioita uudella asenteella.

Ninamari Karjalainen

Nmk Coaching

https://nmk-coaching3.webnode.fi/

Emma osallistui Sinin istuntakurssille keväällä. Emman istuntaan vaikutti aiemmin murtunut olkapää sekä lonkka. Hyvien kotiharjoitusten, sekä monipuolisten kurssiharjoitusten avulla Emma oppi korjaamaan suoruutta lonkan seudulla sekä vaikuttamaan paremmin hevoseen. 

Emma Tuomela

Juniori Ratsastaja

Sini palveli meitä ystävällisesti ja ammattitaitoisesti. Hän osasi käsitellä hiukan herkkää koiraa rauhallisesti ja kertoi maallikko-omistajalle selkeästi mitä tekee koiralle ja miksi. MInulle jäi omistajana olo, että minut ja koira on huomioitu yksilöinä sekä koira oli selkeästi notkeampi ja liikkui paremmin käsittelyn jälkeen.

Sara Mastokangas

Palveluskoiraharrastaja

Rebe pääsi Sinin käsittelyyn parin pienen törmäystapaturman seurauksena. Sini kuunteli hyvin koiran viestejä kivusta ja antoi koiralle aikaa ja tilaa tarvittaessa vaihtaa asentoa. Koira hoidettiin ja tutkittiin perusteellisesti. Rebe nautti käsittelystä ja jälkeenpäin jalka taas nousi ketterämmin.

Mervi Vikman

Agility- ja paimennusharrastaja

https://sinipirkkalainen.webnode.fi/
Kaikki oikeudet pidätetään 2022
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita